Pharmaca on jälleen Great Place to Work

Pharmaca on tutkitusti Suomen parhaimpia työpaikkoja, saadessaan jo kolmannen kerran Great Place To Work -sertifioinnin™. Edellisellä tutkimuskerralla Pharmaca kipusi sertifioinnin lisäksi 10. sijalle Suomen Parhaat Työpaikat™ 2023 –listauksessa.
Great Place To Work -sertifiointi™ voidaan myöntää, mikäli henkilöstö muun muassa nauttii työstään, tuntee työpaikkansa olevan hyvä, sekä kokee yrityksen tukevan työyhteisön hyvinvointia. Työntekijöiden todellinen kokemus työpaikastaan selvitetään luottamuksellisella, 60 väittämän Trust Index™ -tutkimuksella.
Sertifiointi siis kertoo loistavasta työntekijäkokemuksesta ja siitä, että yrityksessä ollaan yhdessä sitoutuneita kehittämään sen kulttuuria ja hyvinvointia. Sertifikaatti on myös osoitus henkilöstön luottamuksesta.
“Olemme kasvaneet sekä liiketaloudellisissa tuloksissa mutta myös henkilöstön lukumäärässä. Tunnustus on osoitus siitä, että myös muutoksen keskellä olemme onnistuneet luomaan juuri meille Pharmacalaisille sellaisen työpaikan, missä kaikilla on mahdollisuus kasvaa parhaaseensa”, kertoo HR-johtaja Riitta Mellin.
“Tutkimuksen tärkeintä antia onkin päästä sen äärelle, miltä Pharmacan kulttuuri tänä päivänä näyttää ja mihin suuntaan lähdemme sitä viemään, jotta henkilöstömme kukoistaa toteuttaessaan arjessa liiketoiminnan ja strategian tavoitteita”, kommentoi HR-johtaja Riitta Mellin tuloksia.
“Lähtökohtamme on erittäin hyvä – kokemus tasa-arvoisuudesta, hyvästä johtamisesta, organisaation kyvystä innovoida ja luoda uusia mahdollisuuksia sekä ihmisten halusta antaa osaamisensa yhteisen tavoitteen käyttöön antavat meille onnistumisen avaimet.”
Lue lisää Great Place To Work –sertifioinnista sekä –tutkimuksesta.
Oletko kiinnostunut työskentelemään Pharmacalla?
Lue meistä lisää täältä.
Parantaminen alkaa tiedosta
Uutiset & artikkelit
Tiedosta terveyttä