27.03.2026
In category Yleinen

Pharmaca on jälleen yksi Suomen parhaista työpaikoista: Great Place to Work® julkaisi listauksensa

Pharmaca on tänäkin vuonna yksi Suomen parhaista työpaikoista. Great Place To Work® on julkaissut tutkimusperusteisen Suomen Parhaat Työpaikat™ -listauksensa, ja sijoitumme kahdeksanneksi keskisuurten yritysten sarjassa. Yrityksen kasvun myötä Pharmaca on siirtynyt pienten yritysten sarjasta keskisuurten yritysten sarjaan.

Great Place to Work on kansainvälisesti tunnettu tunnustus hyvästä työntekijäkokemuksesta. Se ansaitaan luottamuksellisen henkilöstötutkimuksen perusteella, joka osoittaa paitsi työyhteisön vahvuudet myös kehityskohteet.

”Sijoituksemme jälleen Suomen parhaiden työpaikkojen listalla kertoo minulle siitä, että Pharmacalla koemme tulevamme yksilöinä ja osaajina kuulluiksi, nähdyiksi ja ymmärretyiksi. Meillä jokaisen asiantuntijuuden idun halutaan kasvavan täyteen mittaansa. Pharmacalla kasvu tapahtuu yhdessä: osallistaen, kokeillen, yhteistyöllä”, kertoo henkilöstöjohtaja Riitta Mellin ja jatkaa:

”Liiketoimintamme kasvaessa määrittelimme yhdessä onnistumisen kulttuurin: läsnä oleva kohtaaminen osoittaa arvostusta ja tälle luottamus rakentuu. Luottamuksen ilmapiirissä jaetaan tietoa ja kokemuksia, toimitaan mahdollisuudet hyödyntäen, uutta kokeillen ja jatkuvasti parantaen. Meillä parantaminen alkaa tiedosta ja sen jakamisesta.”

Pharmacalla yhteistyö nähdään keskeisenä voimavarana.

“Suomen Parhaat Työpaikat -sijoituksemme heijastaa meille tyypillistä tapaa toimia, missä yhdistämme liiketoiminnan tuloksellisuuden ja kasvun huolehtimalla yrityksemme tärkeimmästä voimavarasta, henkilöstöstämme. Tulosten läpikäynnin yhteydessä minua ilahdutti erityisesti kykymme avoimesti viestiä ja toimia rakentavan vuorovaikutuksen keinoin. Koemme ylpeyttä saavutuksistamme ja sitoudumme vahvasti yrityskulttuuristamme huolehtimiseen. Meillä on huippujengi, ja teemme sekä päätämme asiat yhdessä”, kertoo toimitusjohtaja Ouli Uimonen.

Great Place To Work -sertifikaatti™ voidaan myöntää, mikäli henkilöstö muun muassa nauttii työstään, tuntee työpaikkansa olevan hyvä, sekä kokee yrityksen tukevan työyhteisön hyvinvointia. Sertifiointi siis kertoo loistavasta työntekijäkokemuksesta ja siitä, että yrityksessä ollaan yhdessä sitoutuneita kehittämään sen kulttuuria ja hyvinvointia. Sertifikaatti on myös osoitus henkilöstön luottamuksesta.

Vuosittain julkaistava Suomen Parhaat Työpaikat -lista nostaa esiin suomalaiset työpaikat, joissa työntekijäkokemus on osa strategiaa ja joissa vallitsee vahva luottamus johdon ja työntekijöiden välillä. Luottamukseen perustuvassa kulttuurissa korostuu jatkuva vuorovaikutus, oikeudenmukainen johtaminen ja aito välittäminen työntekijöistä.

Vuoden 2026 lista perustuu noin 20 000 vastaajan kokemuksiin. Listalle sijoittuvat tutkimuksessa korkeimmat pisteet saaneet ja Great Place To Work -sertifikaatin ansainneet yritykset kolmessa eri kokoluokassa.

Lue lisää Great Place To Work –sertifioinnista sekä –tutkimuksesta.

Lue lisää työskentelystä Pharmacalla täältä.

Lue myös uutinen vuodelta 2025: Pharmaca on jälleen Great Place to Work