09.12.2022

Tutkimus: Suomalaiset pitävät rokottamista tärkeänä vakavien sairauksien estämisessä

Rokotustieto.fi -sivustolle toteutetun kyselytutkimuksen avulla selvitettiin suomalaisten mielipiteitä rokotuksiin ja rokottautumiseen liittyvistä aiheista. Tutkimus toteutettiin Lääketietokeskuksen toimeksiannosta 23.5.–1.6.2022 osana Taloustutkimuksen Telebus-puhelinhaastattelukierroksia, ja siihen haastateltiin yhteensä 1002 15–79-vuotiasta suomalaista.

Kyselytutkimuksen mukaan 96 % suomalaisista pitää rokottamista tärkeänä vakavien sairauksien estämisessä. Rokottamista pidetään erityisen tärkeänä korkeakoulutettujen sekä 50–79-vuotiaiden keskuudessa. Viidennes suomalaisista ei kuitenkaan tiedä, mitä rokotuksia tulisi olla otettuna tai mitä suositellaan otettavaksi. Tutkimuksen perusteella tietoisuus tarpeellisista rokotuksista vaikuttaisi kasvavan iän myötä.

Myös tietämys siitä, mistä ajantasaiset rokotustiedot voi tarkistaa, on kasvanut. Kyselytutkimuksen mukaan enää 18 % suomalaisista ei tiedä, mistä tiedot voi tarkistaa. Vuonna 2020 vastaava luku oli 35 %. Yli yhdeksän kymmenestä (91 %) haluaisi saada muistutuksen, kun on aika ottaa tehosterokote. Selvästi suurin osa (65 %) haluaisi saada muistutuksen tekstiviestillä.

Tutkimuksen virhemarginaali koko otoksesta on enimmillään 3,2 prosenttiyksikköä suuntaansa. Data on painotettu iän, sukupuolen ja suuralueen mukaan väestöä vastaavaksi.

Rokotustieto.fi on osa Lääketietokeskuksen ja sen yhteistyökumppaneiden Luotettavaa tietoa rokotteista -kehittämisprojektia. Projekti toteutetaan Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimean koordinoiman Lääkeinformaatioverkoston toimintaperiaatteiden ja lääkeinformaatiostrategian tavoitteiden mukaisesti. Projektille on myönnetty käyttöön Lääkeinformaatioverkoston logo ja tunnuslause. Projektissa tuotetaan helposti ymmärrettävää ja luotettavaa tietoa rokotteista sähköisiin kanaviin. Lisätietoja: https://www.rokotustieto.fi/

Lisätiedot:

Elisa Nordvall
Markkinointijohtaja
+358 50 520 5535
elisa.nordvall@laaketietokeskus.fi

Viivi Snellman
Asiantuntijaproviisori
viivi.snellman@laaketietokeskus.fi

Ota yhteyttä

Haluatko kuulla lisää?

Täytä yhteydenottolomake ja kerromme lisää ratkaisuistamme ja palveluistamme.

Käsittelemme tietojasi vastuullisesti. Lue tietosuojaselosteemme tästä.