Lääkehoitojen arviointi 2024 -tapahtuma valottaa tulevia muutoksia eri toimijoiden näkökulmista
Kaisa Tuppurainen on ollut suunnittelemassa vuosittaista Lääkehoitojen arviointi -ajankohtaispäivää, jonka tavoitteena on koota yhteen lääkeyritykset, kliinikot ja viranomaiset. Tuppurainen toimii myös tapahtuman puheenjohtajana. Tutustu toukokuiseen tapahtumaan puheenjohtajan silmin ja osallistu myös paneelikeskusteluun lähettämällä ennakkokysymyksiä!
Lääkehoitojen arviointi 2024 -tapahtuman aiheita yhdistää ajankohtaisuus: Ohjelmaan on valikoitu esimerkiksi lääkkeiden kansalliseen arviointiin liittyviä tuoreimpia teemoja. Tapahtumassa kuullaan myös puheenvuoroja, jotka kytkeytyvät hallitusohjelman mukaisiin, odotettavissa oleviin lääkealan toimintaympäristön muutoksiin.
”On mielenkiintoista kuulla, miten asiat edistyvät ja mitä on odotettavissa. Lääkealalla ja terveydenhuollossa ylipäätään on tärkeää, että toimitaan ennustettavassa toimintaympäristössä”, Kaisa Tuppurainen sanoo.
Erityisiä aiheita ovat EU-tasolta tulevan HTA-asetuksen implementointi ja sen säädökset. Tuppuraisen mukaan paikallisesti meillä puhuttavat hallitusohjelman kirjaukset, kuten Lääkkeet ja apteekkitalous -hanke sekä palveluvalikoiman muodostaminen, niiden suunta ja aikataulu. Tulevaisuuteen luotaavat puheenvuorot ovatkin erittäin kiinnostavia.
”On myös mielenkiintoista kuulla rokotteiden kansallisesta arviointijärjestelmästä eri toimijoiden näkökulmasta ja miten se vertautuu lääkkeiden arviointiin”, sanoo Kaisa Tuppurainen.
Lääkehoitojen arvioinnin keskiössä on eri toimijoiden yhteistyö
Tuppurainen kertoo odottavansa tapahtumalta avointa ja vilkasta keskustelua yhteistyön hengessä. Eri toimijoiden näkökulmia nousee esille erityisesti tapahtuman päättävässä paneelikeskustelussa, joka käsittelee riittävää näyttöä lääkehoitojen arvioinnissa.
Tapahtuman yhtenä tavoitteena on ihmisten saattaminen yhteen – eri toimijoiden yhteistyön, eri näkökulmien ja hyvähenkisen keskustelun mahdollistaminen.
”Jotta pienessä maassamme ja terveydenhuollon haasteellisessa tilanteessa saadaan varmistettua toimiva lääkehuolto, on tärkeää toimia yhteistyössä. Eri toimijoilla, kuten viranomaisilla, terveydenhuollon palveluntuottajilla ja lääkeyrityksillä, tulisi olla ymmärrys toistensa toiminnan lainalaisuuksista ja reunaehdoista. Keskinäisen ymmärryksen lisääminen on avain toimivan lääkehuollon varmistamiseen – mukaan lukien uusien lääkehoitojen käyttömahdollisuudet”, Tuppurainen sanoo.
Osallistu paneelikeskusteluun lähettämällä ennakkokysymyksiä
Tapahtuma huipentuu Millainen tutkimusnäyttö on riittävä? -paneelikeskusteluun, johon osallistujat voivat lähettää ennakkokysymyksiä.
”Kannustan kaikkia kollegoita ja tilaisuuden osallistujia jättämään ennakkokysymyksiä, jotta vastaajatahot voivat valmistautua niihin etukäteen. Arvelen, että lääkealalla on paljonkin kysymyksiä ilmassa, joten ennakkokysymysten avulla saadaan niitä käsiteltyä yhteisesti ja samalla vastaukset kaikkien tietoon”, kehottaa Tuppurainen.
Lähetä ennakkokysymyksesi viimeistään 30.4. tästä.
Tekstiä varten on haastateltu Kaisa Tuppuraista (Healthcare Policy Lead, Roche Oy), joka toimii Lääkehoitojen arviointi 2024 -tapahtuman puheenjohtajana ja osallistuu sen suunnitteluun.
Lääkehoitojen arviointi 2024 -tapahtuma järjestetään 21.5.2024 Helsingissä ja webinaarina. Tutustu tapahtuman ohjelmaan ja ilmoittaudu mukaan!
Parantaminen alkaa tiedosta.