16.01.2018
In category Yleinen

Henkilöhaastattelussa farmaseutti Pia Hednäs

”Yhdessä töitä yhteisen tavoitteen eteen”


Haastattelimme farmaseutti Piaa, joka huolehtii muun muassa pohjoismaisista lääkepakkauksien yksilöintitunnuksista.

Kerro lyhyesti opiskelu- ja työtaustastasi

Lapsena lähiapteekissani oli ystävällisiä, hymyileväisiä ja siistejä ihmisiä töissä. 11-vuotiaana totesin äidilleni: ”Jag ska bli en farmaceut!” Uravalinta oli siis selvä jo pitkään. Valmistuinkin Helsingin yliopistosta farmaseutiksi 90-luvun alussa.

Urani alussa olin töissä Espoon Kivenlahden apteekissa, josta siirryin Apteekkariliittoon taksafarmaseutiksi. Apteekkariliitolla viihdyin 12 vuotta, minkä jälkeen olin parin vuoden ajan myyntilupakoordinaattorina silloisessa Lääkelaitoksessa. Lääketietokeskukselle minut houkuteltiin töihin vuonna 2007.

Minkälainen työnkuvasi on?

Vastuullani on pohjoismainen lääkkeiden yksilöintitunnusten, eli vnr-numeroiden, hallinnointi. Autan lääkeyrityksiä ympäri maailman kaikissa vnr-prosessin vaiheissa. Pidän siitä, että koordinoin yhtä tiettyä kokonaisuutta.

Toisaalta mielestäni olisi tylsää hoitaa vain yhtä tehtävää, ja onneksi Lääketietokeskuksella pääsee tekemään myös muuta. Olemme sen kokoinen yritys, että monissa projekteissa saa olla mukana. Pienessä yrityksessä jokainen saa olla tärkeässä roolissa, ja tuntuu siltä, oma työpanos on tärkeä.

Minkälaista Lääketietokeskuksessa on olla töissä?

Työ on vaihtelevaa ja olemme jatkuvasti ajan hermolla. On kivaa, että yritys on dynaaminen. Työkaverit ovat mukavia ja erilaisia, tulemme porukassa hyvin toimeen. Kaikkien työpanosta arvostetaan ja kaikki ovat tärkeitä.

Miksi tykkäät työskennellä Lääketietokeskuksella?

Lääketietokeskuksessa on avoin yrityskulttuuri. Kaikkia työntekijöitä osallistutetaan, meille jaetaan tietoa ja toisaalta taas annetaan vastuuta sen perusteella. Meihin luotetaan ja me teemme yhdessä töitä yhteisen tavoitteen eteen.

Omassa työssä tykkään erityisesti pohjoismaisesta yhteistyöstä ja siitä, että saan käyttää suomen lisäksi myös ruotsia ja englantia työssäni. Työni on hyvin kansainvälistä.

Mikä tekee Lääketietokeskuksesta hyvän työpaikan?

Pidän siitä, että Lääketietokeskus on ajan hermolla ja olemme myös haluttu ja luotettu kumppani alalla. Meillä kaikista pidetään huolta, ollaan kiinnostuneita työntekijöiden hyvinvoinnista. Löytyy joustavuutta ja inhimillisyyttä. Työntekijät ovat erilaisia, mutta tulemme hyvin toimeen keskenämme.

Mitä tykkäät tehdä vapaa-ajalla?

Ykkösharrastukseni on puutarhanhoito. Onneksi on iso piha! Ollaan tehty puroa, lummelampea ja liuskekivipolkua. Harrastan myös ryhmäliikuntaa ja sen vastapainoksi katson paljon erilaisia TV-sarjoja. Perhe, lapset ja kissa ovat tietenkin tärkeitä. Olen ollut mukana myös SPR:n ystäväpalvelussa yli 10 vuotta.

Ota yhteyttä

Haluatko kuulla lisää?

Täytä yhteydenottolomake ja kerromme lisää ratkaisuistamme ja palveluistamme.

Käsittelemme tietojasi vastuullisesti. Lue tietosuojaselosteemme tästä.